Tappari.net

Wanhan sivuston uusi tuleminen

Romuralli: Pori (7.8.2011)

Romuralli Pori 7. elokuuta 2011 — (osakisa 3/5)

Meidän perhe eli käytännössä katsoen Raato Racing osallistui vain yhdellä autolla kisaan eli Heidi ajoi Toyota Camrylla kolmanneksi. Minä lopetin kisat motivaation puutteeseen ja koska motivaatio oli alhaalla, niin joidenkin henkilöiden kateellisuuteen ja epätodellisuuden puhuminen selän takana auttoi mua lopettamaan värikkään urani. Kiitos siitä, ihan oikeesti. Nyt oli paljon mukavempaa.

Porin kisa tuntui monelta kuskilta turhan kaukaiselta paikalta eli eivät lähteneet kisaamaan. Paikkakunnalta tai läheltä oli pari kuskia mukana ja hyvä niin, että saatiin edes pari mukaan koska aikataulu oli kireä ja informaatio ei varmastikaan tavoittanut kaikkia potenttiaalisia kuskeja.

Vaikka varikko jouduttiin supistamaan pieneksi, niin tilaa oli kuitenkin riittämiin. Kuskeille se ei ollut laisinkaan niin ahdas kuin konekuskille. Nuori konekuski (joka kantoi autot radalta varikolle) teki minuun vaikutuksen. Oli kyllä varsin pätevä tehtävässään. Toivottavasti nämä kiitokset välittyvät ko. kaverille. Yleisö: sitä oli runsaasti paikalla ja oli kyllä tosi hyvä yleisö. Antoi suosiotaan mm. erien voittajille. Sirppi kai sai suuremmat aplodit.

Itselleni jäi hyvin positiivinen kuva kisoista johtuen siitä ehkä ettei minun (kehäraakin) tarvinnut pyöriä tukkien välissä ja pääsin katselemaan kisoja "turistina". Haluan kiittää myös Heidin mekaanikkoja, Tuijaa, Tomppaa, Oikosulku Racingin porukkaa, Tolvasen Juhaa ja kaikkia mukavia positiivisia ihmisiä! Kiitos!

Isot onnittelut Kittipallolle ja Sirpille voitoista ja varsinkin Kittipallo Kylliäiselle, että pääsi vihdoin voiton syrjään kiinni. On ollut niin usein lähellä. Hienoa!

Porissa siis ajettiin sekä etu- ja takavetoluokka. Tiedoksi niille jotka eivät ole asiaan vihkiytyneet, niin etuvetoluokkaa ajetaan 5 osakisaa vuodessa ja takavetoluokkaa vain yksi kisa per vuosi, johtuen varsinkin siitä että takavetoluokan autot alkavat olla kiven alla.

Epävirallisia tuloksia:

Takavetoluokka joka ajettiin ensimmäistä kertaa pistekilpailuna (3 erää lasketaan yhteen) — palkitut:

  1. Sirppi Lehtimäki, Lada 32 p.
  2. Ex-Heviletti, Volvo 30 p.
  3. Elmo, Lada 21p.
  4. Vesa Ketola, Volvo 18p.
  5. Vanhis, Volvo 15p.
  6. Ari Juusela, Lada 14p.

(All Star tuloksiin tulee tod. näk pisteet 9-6-4-3-2-1)

Etuvetoluokka:

  1. Kittipallo Kylliäinen, Mazda
  2. Niko Latvaniemi, Toyota
  3. Heidi Leponiemi, Toyota
  4. Jussi Lahdesta, Toyota
  5. Sami Ketola, Toyota
  6. Turtana, Mazda
  7. Ville Hautaviita, Volvo
  8. Juha Tolvanen, Pösö
  9. Semi, Opel
  10. Pasi Mikkilä, Opel

Virallisia tuloksia tuolta (aikanaan): https://romuralli.com/tulos.html

Etuvetoluokan tilanne äkkiä laskettuna kärkipään osalta:

  1. Sami Ketola 22p.
  2. Heidi 20p.
  3. Kittipallo 20p.
  4. Niko Latvaniemi 19p.

Kärjessä siis tiukkaa!

Jotain vasemmalla kädellä otettuja räpsyjä.

Kuva puuttuu, sillä sen julkaisemiseen ei ole lupaa, tai kuvatiedosto on hukassa

  • Kuva jostain Reposaaresta tuulimyllyn juurelta
  • Yövyttiin hyvässä mökissä Siikarannassa. Suosittelen!
  • Siikarannassa meren poukamassa Joutsenpari ja kolme poikasta
  • Tommosen laitoin Heidin kulkineeseen
  • Tällänen omaperäinen patentti jonkun autossa
  • Teksti Volvo 100-sarjalaisen perässä
  • Kuva ekasta alkuerästä: Pösö 309, Opel Astra ja Toyota Camry
  • Heidi ajaa pois alkuerästä, kypärä jo riisuttu
  • Toinen alkuerä: pientä ruuhkaa
  • Säpinä Buck nostaa vähän takatassua
  • 7 Aku Buck, Carina 2 ja 10 Sami Ketola, Corolla
  • Katsojia oli kiitettävästi
  • 57 numerolappu heilui aika vaarallisesti, mutta onneksi pysyi yhdelläkin ketjulla kiinni
  • Taistelupari. Heviletti (eikun ex-heviletti) Volvolla ja Sirppi Ladalla
  • Sama taistelupari kuin edellä
  • Elmo Ladalla ja Vanhis Volvolla
  • Lada voimaa kolmin kappalein
  • Sirppi yrittää pompata Taunuksen konepellille
  • Mikäs se siellä luuraa?
  • Lähtee se Volvo…
  • Pikkasen vielä palaa Vesa Ketolan 700-sarjalainen Volvo. Isommat liekit jo sammuneet.
  • Virtasen Manne jäänyt Camrylla puristuksiin
  • Opel Astran konehuone: jakopää p*skana, kaikki tulpanjohdot poikki…
  • Volvo savutti, taisipa käydä melkein pelkällä öljyllä ;)
  • Huomaa nokkapelti. Sami (10) kuljetti sitä vähän erikoisessa paikassa mukanaan
  • No, vihdoin se konepelti irtosi kun Kittipallo tuli Mazdalla "auttamaan"
  • Kuvassa etuvetoluokan neljä parasta autoa ja kuskia
  • Finaali menossa…
  • Heidi Vantaalta ja Jussi Lahdesta. Huomaa takarengas!
  • Edelleen finaalitaistelua
  • Kisan kakkonen ja nelonen
  • Heidi jäi tukkeihin kiinni ja auto jäi vielä "hyvään ajokuntoon". Kolmossija oli kyllä ihan hyvä tulos
  • Kisan kakkonen ja ykkönen
  • Voittaja Kittipallo Kylliäinen ja Mazda 626

Kisa on tauonnut. Muutamia raatoja kisan jälkeen:

Kuva puuttuu, sillä sen julkaisemiseen ei ole lupaa, tai kuvatiedosto on hukassa

  • Volvo 240
  • Lada 2105
  • Farkku-Volvo
  • Pösö 309
  • Toyota Camry

Palkintojenjakokuvia:

Kuva puuttuu, sillä sen julkaisemiseen ei ole lupaa, tai kuvatiedosto on hukassa