Romuralli Lappeenranta 3. toukokuuta 2009
Etuvetoluokkaan oli ilmoittautuneita 26 ja
takavetoluokkaan 16 kpl.
Sää oli aika lämmin ja aurinkoinen: Puitteet olivat muutenkin hyvät.
Heidi lähti kisaan Carina 2:lla ja minä Mazda
626:lla.
Heidi meni suoraan alkueristä välieriin ja välieristä finaaliin ja aina
voittoon asti. Kyllä nyt isä on ylpeä tyttärestään.
Itselläni oli ongelmia. Mazda oli varsin mätä, kun takarengaskin repesi irti
kiinnikkeineen. Alkuerässä tipuin nippa nappa jatkosta.
Keräilyssä kävi sitten tapaturma. Mielestäni joku tönäisi niin, että
käsi heilahti ratin "sisään" ja heti perään joku tuli
etufillariin kovaa
niin että pyörät kääntyivät puolelta toiselle niin rajusti, että en
sitten pystynyt kivun takia ajamaan erää loppuun. Erän loputtua menin
suoraan ambulanssille hakemaan jääpussin joka teipattiin käteen kiinni. Last
Call:sta pääsin sitten "ilmaiseksi" kolmipyöräisellä autolla
yksikätisesti välieriin. Välieristä finaaliin ja yllätys yllätys aina
kolmanneksi asti. Oli siis huonoa ja hyvää tuuria. Maanantaina menin töihin
neljäksi tunniksi yksikätisenä, mutta sitten menin lääkärin pakeille.
Kädestä löytyi kaksi murtumaa, kaksi kämmenluuta oli siis murtunut.
Käsi pakettiin ja saikkua viisi viikkoa: Harmittaa kovasti: Seuraavaan kisaan
osallistunen jos vaan saan tehtyä auton. Heidille teen auton joka tapauksessa.
Iso kiitos mekaanikoille: Poski, Manne, Teemu ja Rossi. Kiitos!
Epäviralliset tulokset:
Etuvetoluokka:
1. Heidi Leponiemi, Toyota Carina 2
2. Kittipallo Kylliäinen, Mazda 323
3. Tapio Leponiemi, Mazda 626
4. Iso Koo, Mazda 323
5. Riku Kosunen, Mazda 626 Sport Saloon
6. Tommi Loponen, Toyota Camry
7. Tero Piiskonen, Honda Accord
8. Aku Buck, Toyota Carina
9. Roope Tavi, Chrysler Saratoga
10. Turtana, Nissan Sunny
Takavetoluokka:
1. Heviletti, Volvo 240
2. Sirppi Lehtimäki, Lada
3. Corleone, Volvo 340
4. Karjalan Tuima, Volvo 240
5. Sheikki, Mersu
6. Sami Ketola, Ford Sierra
Kuvat: Heidi, Maiju ja Tappari (aika vähän ehti kuvailla)
Heidin tuleva romuralliauto ostettu juuri.
|
![]() Tästä tulee Tapparin romuralliauto.
|
Veimme mun Mazdan Lappeenrantaan odottamaan kisaa jo Vapun aattona. Kuva otettu Viipurinportin parkkiksella.
|
Heidin autosta kuva otettu Liljendalin Shellin pihassa kisan aattona. Täällä Shellillä piti ajaa 20v. juhlakisa, mutta Shell ei...
|
Kisan aattona Jossun autoa nostetaan maan kamaralle.
|
Heidi ottaa tuntumaa kisan varikkoon, kun se on vielä tyhjä.
|
Sheikin Mersua nostetaan kontista varikolle.
|
Hups! Hihnat poikki!
|
Sinne mätkähti. Mersu koki kovia jo ennen kisaa.
|
Heidin ja Tapparin autot varikolla ennen kisan alkua.
|
Kisarenkaat alle Karjalan Tuiman autoon. Neljännen sijan lisäksi Tuima sai takavetoisten Yleisön suosikki pystin.
|
Sirpin Ladan katolla tervaa ja höyheniä.
|
Mirtsun Lada joka on ollut meidänkin pihassa. Siksi tuo tappari.net tarra. Mirtsu sai Paras Yritys pokaalin.
|
Laitisen Jarpin Saabin katolle asennetaan numerolappua.
|
Mitäs se Tellu siellä? Harjoittelee nuoralla kävelyä?
|
Yleiskuvaa varikolta ennen kisojen alkua.
|
Alkuerän jälkeen mekaanikot suunnittelevat korjaustoimenpiteitä Tapparin Pahaan Pieruun (Mazda 626).
|
Heidin Carina meni jo alkuerässä tämän näköiseksi, mutta liikkui hyvin.
|
Takavetoluokassa etualalla Ladoja. T61 Ville Timperi, T15 Tumppi Sinisalo, T2 Sirppi ja takana T17 Sami Ketola Sierralla.
|
Sakke huutaa: Stop, stop, auto nurin! Vasemmalla voittaja Heviletti (T3), BMW:llä ajaa Jannu Huoleton ja T32 Lassi Kuorttinen.
|
Vasemmalla harvinaisempaa romurallikalustoa: Opel Omega farmari kuskinaan Jukka Vehviläinen.
|
T6 Mirtsu, T1 Karjalan Tuima ja T4 Riku Kosunen.
|
Heviletti jatkoi Volvollaan siitä mihin syksyllä jäi eli otti toisen voiton peräkkäin.
|
Tappari tulee keräilyyn, kun rataa vielä paikataan.
|
Pian kuitenkin takarengas tolppineen tippui uudestaan. Ei pidä kun ei ollut mitään kovaa mihin hitsata (lue Mazda oli tosi mätä).
|
Vierekkäin viime kauden kakkonen ja ykkönen. Mazda kulkee kolmipyöräisenäkin.
|
Heidi odottelee välierään pääsyä.
|
Välierää: 18 Tommi Loponen, 4 Heidi, 69 Jossu ja 57 Turtana
|
Heidi käy Carinalla "tervehtimässä" Tommin Camrya.
|
Välierässä edelleen: Heidi, Hakki (77) ja Tommi Loponen.
|
Päätuomari on tarkkana.
|
E5 Kittipallo, E73 Iso Koo ja E4 Heidi.
|
Takana näkyvä E66 hylättiin kokonaan laittomien vahvistusten takia.
|
Jossun Honda Civic osoittautui liian pehmeäksi.
|
Korhosen Janne ja Opel Kadett -72. Liekit lyövät konehuoneesta. Show Car tuli.
|
Keskellä harvinaista romurallikalustoa: Chrysler Saratoga kuskinaan Roope Tavi.
|
Välierää. Tapparin käteen teipattu jääpussi. Vaikka itse sanonkin, niin ei hassummin: yksikätisenä ja kolmella pyörällä pronssille.
|
Jani Huotarisen (E8) ikkunaverkko on hauskan näköinen.
|
Välierä takana ja finaali odottaa.
|
Kisa ohi (kuva ehjemmältä puolelta).
|
Heidin Voittaja-Carina kisan tauottua.
|
Heidille sataa onnitteluja! (ambulanssimiehiltäkin). Heidin sivut: http://www.ruukkukasvi.com
|
Maanantaina mun käsi laitettiin kipsiin :(
|
| Maijun ottamat kuvat lisätty
10.5.2009: |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
|
Karjalan Tuima (vas.) sai takavetoisten Yleisön Suosikkipokaalin
|
|
|
Mirtsu on takana. Hän sai paras yritys pystin.
|
|
Jossu (selin) sai etuvetoluokan Yleisön Suosikki-pokaalin. Korhosen Janne (oik.) sai Show Car pystin -72 mallisella Kadetilla.
|
Isä ja tytär... eiku tytär ja ippä
|
Kuvia ja tarinaa Heidin autosta hänen itsensä kertomana
Muutama kuva ja pieni juttu Heidin autosta Maijun sivuilla